Afrikka, sarvikuonojen maa? Kertomus siitä miksi Etiopiassa ei ole sarvikuonoja vaan mustia leijonia.

Jos olet lähdössä (loma)matkalle, on melko epätodennäköistä, että kohteeksesi valikoituu Etiopia.

Täältä et löydä sarvikuonoja, kirahveja, leijonia tai norsuja. Toden totta, jos leijonan bongaaminen on matkan tavoite, ei tämä maa ole oikea kohde.

Etiopiassa leijonalla on kuitenkin kautta aikojen ollut vahva symbolinen merkitys.

Etiopian leijonat ovat geneettisesti erilaisia kuin kaikki muut Afrikassa esiintyvät leijonat. Niitä kutsutaan mustiksi leijoniksi niiden pään, niskan, rinnan ja vatsan seudun tummemman turkin vuoksi.

Leijona on symboli rohkealle, reviiritietoiselle, tarvittaessa puolustuskykyiselle ja voittamattoman karismaattiselle hahmolle.

Nämä ovat tärkeitä adjektiiveja kansalle, joka tietää olevansa Afrikan ainoa valtio, joka ei ollut siirtomaavallan alaisena.

Moni Afrikan valtio itsenäistyessään 1960-luvulla otti lippujensa väriksi itsenäisenä pysyneen Etiopian lipun värit omikseen – laskepa huviksesi kaikki Afrikan valtioiden liput, joissa on punaista, keltaista ja vihreää. Niitä on monta!

Leijonan mahti juontaa juurensa ikivanhaan Book of Genesis-kirjaan, jossa leijonalla viitataan juutalaisuudessa Juudan heimoon. Kristinuskossa Juudan leijonalla on viitattu jeesukseen. Etiopiassa rastafarit kutsuivat keisari Haile Selassieta Juudan kuninkaaksi.

Keisari Selassiella olikin palatsissaan mustia leijonia ja aina 1970-luvun puoliväliin asti Etiopian lippua koristi kruunupäinen leijona.

Nykyään kruunupäisen leijonan perimää pitää yllä tämän kaverin musiikki ja sen suuntauksen fanit ja edustajat.

Edelleen mustien leijonien legenda elää. Niiden mukaan on nimetty sairaaloita, teetä, kenkämerkkejä ja jopa Etiopian kansallinen jalkapallojoukkue.

Luonnosta Etiopian villiä mustaa leijonaa kuitenkin äärimmäisen vaikea bongata. Todennäköisesti ainoastaan Addis Abeban eläintarha on paikka, jossa voi nähdä kyseisen otuksen. Sama pätee kaikkiin muihinkin klassisiin, afrikkalaisiksi miellettäviin villieläimiin.

Villieläinten kaikkoaminen kertoo Etiopiasta surullisen mutta tyypillisen tarinan.

Maassa asuu lähes 90 miljoonaa ihmistä. Villieläinten luontaiset elinympäristöt ovat saaneet väistyä asutuksen tieltä. Kantojen vähenemiseen on vaikuttanut myös salametsästys sekä pitkään kestäneet aseelliset konfliktit.

Metsät ovat harvassa. Olen oppinut kenttäreissulla, että kun vastaan tulee metsäalue, on sen keskellä yleensä lähes poikkeuksetta kirkko. Kollegani kertoman mukaan puut olisi ilman kirkon vaikutusvaltaa hakattu pois.

Tyypillistä Amharan metsätöntä maisemaa. Sadekausi alkaa kesä-heinäkuun taitteessa, silloin maisema lienee vihreämpi. Kuva: Atte Penttilä
Tyypillistä Amharan metsätöntä maisemaa. Sadekausi alkaa kesä-heinäkuun taitteessa, silloin maisema lienee vihreämpi. Kuva: Atte Penttilä

Usein kestämättömän maankäytön taustalla on monimutkaisia syitä.

Yksi syy voi olla epäselvät maanomistussuhteet. Valtio omistaa Etiopiassa kaiken viljelymaan. Miksi panostaa kestäviin viljelymenetelmiin ja vaalia maisemaa, jos viljeltävä lohko ei ole oma?

Yksi ratkaisu tähän on suoda viljelijöille pysyväisoikeudet saman peltolohkon viljelyyn. Tällaista on jo osassa maata harjoitettu.

Villieläinten luontaisten elinalueiden häviäminen liittyy vahvasti myös meidän projektiin. Miten tehdä maataloudesta paikallisille riittävän tuottava elinkeino, ja miten harjoittaa sitä kestävästi?

Karjaa palaamassa takaisin kotilaitumille auringonlaskun aikaan. Kuva: Atte Penttilä
Karjaa palaamassa takaisin kotilaitumille auringonlaskun aikaan. Kuva: Atte Penttilä

Ja ovatko nämä kysymykset toisaalta Etiopialle spesifejä? Kuinka erilaiselta näyttäisi meidän kansallismaisemamme – ja lajistomme –  jos valtaväestön toimeentulo olisi riippuvainen maanviljelystä?

Tai jos meitä olisi 85 miljoonaa viiden miljoonan suomalaisen sijaan. Olisiko meillä yhtä paljon metsiä? Entä susia, karhuja ja hirviä?

Mutta toisaalta Etiopian fauna on järjettömän monimuotoinen. Endeemisiä eli ainoastaan Etiopiassa esiintyviä nisäkkäitä on kymmeniä.

Lintulajeja tästä maasta on tähän mennessä löydetty vajaa 900.

Afrikankaijanen eli black-winged lovebird bongattuna kotipihasta.
Afrikankaijanen eli black-winged lovebird bongattuna kotipihasta. Kuva: Atte Penttilä

Yhden arvion mukaan Etiopiaan suuntaavista matkailijoista 40 prosenttia on ornitologeja eli lintututkijoita.

Sitten on Hararin kaupungin hyeenamies. Aivan Eritrean rajalla sijaitsevassa pikkukaupungissa on kuulemma legendaarinen mies, joka esittelee turisteille täysin kesyä hyeenaa. Hyeena on yksi kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä.

Mutta hyeena ei ole koskaan tule pääsemään myyttisen mustan leijonan tasolle.

2 thoughts on “Afrikka, sarvikuonojen maa? Kertomus siitä miksi Etiopiassa ei ole sarvikuonoja vaan mustia leijonia.

  1. Terveiset Tokiosta, täälläkään ei paljon metsiä näy. Täällä asutus ja maanviljely on tosin keskittyneet niin voimakkaasti että pääsaaren keskiosien vuoriston luonto pääsee rehottamaan. Piti kommentoida vaan, että Suomen metsätkin oli aika tehokkaasti parturoitu tietyiltä alueilta, kun pääelinkeinoina oli maa- ja metsätalous. Eli samat ongelmat ovat riivanneet myös koto-Suomessa taannoin. Kiitos muuten mielenkiintoisista blogikirjoituksista, en vaan pääse yli siitä millainen konrasti parhaillaan vallitsee sinun ja oman elinpiirini välillä. Maailma on kyllä ihmeelinen paikka.

  2. Jenni moi! Toivottavasti pääsette kiertelemään vielä ennen kesää Japanin maaseudullakin. Ja tosiaan, mietin tässä kanssa yksi päivä kontrastia Tokio – Amharan maaseutu. Maailma on ihmeellinen paikka, sä sen sanoit!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s