The Funeral Singer and the Stand Up Singer

Uudenvuodenaattona toimistomme ulkopuolelta kuului kovaa itkua. Kun katsoin ulos ikkunasta, kaduilla näkyi valtavasti ihmisiä.

Kollegani kertoi, että meneillään oli hautajaiset – korttelissa oli muutama tunti sitten kuollut pieni vauva.

Siitä virisi keskustelu hautajaisista. Kerroin suomalaisista hautajaisista: siunaushetkestä, kahvitilaisuudesta, voileipäkakuista, mustista vaatteista.

Hän kertoi minulle vastavuoroisesti etiopialaisista hautajaisista. Tai sanotaan tarkennuksen vuoksi että amharalaisista hautajaisista. Tämä on niin valtava maa, että etelän lääneissä voi olla eri perinteet.

Etiopialaiset hautajaiset järjestetään mieluiten samana päivänä, kun kuolemantapaus on sattunut. Laki velvoittaa, että ne järjestetään aivan viimeistään kuolemaa seuraavana päivänä.

Syy nopeaan aikatauluun on käytännöllinen: ei ole olemassa ruumishuoneita, joten hautaamisen pitää tapahtua nopeasti.

Aikainen aamu Bahir Darissa.
Aikainen aamu Bahir Darissa.

Hautajaisiin laitetaan päälle valkoista.

Etiopialaisiin hautajaisiin kutsutaan lähiperheen lisäksi kaikki, jotka ovat tai kokevat olevansa etäistäkin sukua poismenneelle henkilölle.

Hautajaisten onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että mahdollisimman moni itkee.

Itkeminen on merkki siitä, että poismennyt henkilö oli tärkeä. Mitä äänekkäämpää itku on, sitä parempi. Sanoin kollegalleni, että tuohan on varmaan hyvä, itku on puhdistavaa ja hautajaiset ovat hyvä tilaisuus surra ääneen.

Siihen kollega sanoi ‘Yes but this can be very disturbing, if we don’t cry, the elderly will be very angry. So we have to cry for many long hours. This is difficult.’

Itkemisen tärkeys ja vaikeus on luonut uuden ammattikunnan, the funeral singers. Kuolleen ihmisen lähipiiri voi palkata hautajaisiin tällaisen laulajan. Hänen tärkein tehtävänsä on saada kaikki itkemään.

Hautajaislaulaja tutustuu ensin huolella kuolleen ihmisen elämäntarinaan. Hautajaisissa hän toimii eräänlaisena seremoniamestarina.

Hän juontaa tilanteen, kertoo runoja kuolleesta, muistuttaa tämän upeista teoista ja laulaa tämän uroteoista sydäntäriipaisevia lauluja.

Kaiken tämän tarkoituksena on saada aikaan itkua, ja parhaimmat hautajaislaulajat saavat kovimmatkin tyypit itkemään. Nämä parhaat funeral singerit myös saavat eniten keikkaa ja ovat legendaarisessa maineessa.

Toinen, tosin ei hautajaisille tyypillinen, muusikoiden esitys on stand upin yhdistäminen livemusiikkiin.

Se menee yleensä niin, että juhlaväelle esiintyy duo. Toinen soittaa perinteistä etiopialaista viulua.

Toinen laulaa ja keksii kyseisessä hetkessä juhlaväestä vitsailevia sanoituksia.

Hauskinta on kaikilla, jos paikalla on onneton faranji (ulkomaalainen), josta keksitään vitsejä. Kaikki nauravat, myös faranji, jos omaa tilannetajua.

Kotiportilla.
Kotiportilla.

Auringonlaskukuva: Atte Penttilä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s