(Nais)yrittäjyyttä Etiopiassa

Kun kuulet sanan Etiopia, mitä mieleesi tulee ensimmäisenä?

Veikkaan, että ensimmäisenä mielessäsi ei ollut yrittäjyys tai vaikkapa vaatesuunnittelijat.

Juttu on kuitenkin niin, että täällä on aikamoinen pöhinä päällä.

Työhöni kuuluu salapoliisimaista työtä: pitäisi löytää yrittäjyydestä kiinnostuneita tyyppejä tai valmiita yrittäjiä. Projektimme (rahat) on kiinnostunut yhteistyöstä tällaisten toimijoiden kanssa.

Meidän työnämme on yhdistää paikalliset viljelijät luovien yrittäjätyyppien kanssa. Kuka haluaisi alkaa valmistaa/valmistaa jo esimerkiksi kuivattua sipulia? Entä perunatärkkelystä? Tai tomaattikastikkeita? Kuka osaisi markkinoida perunaruokia?

Katukeittiöyrittäjiä on Bahir Darissa muutama. Yksi tyyppi myy kadunvarressa paikallisia piirakoita, samosaa, jotka hän kääräisee vanhoihin yliopistoihin tenttipapereihin.

Moni paikallinen haaveilee oman kioskin perustamisesta. Erikoista kioskeissa on, että ne ovat kaikki täsmälleen samanlaisia eivätkä erottaudu toisistaan. Ja kun sokeri on loppu, se on kaikista kaupungin kioskeista loppu, sillä valtio säännöstelee sokerin myyntiä.

Erottautuminen kuitenkin kannattaa. Jokunen vuosi sitten Bahir Darin kahvilakulttuuri kuulemma mullistui, kun Addiksessa bisneskoulun käynyt tyyppi perusti Cloud Nine Coffeen, joka tarjoili erikoiskahveja ja teki kahvilasta hengailumestan. Cloud Nine Coffee oli pioneeri, jonka jalanjälkiä muut kahvilat seurasivat.

Paikallisilla yrittäjillä on luovat markkinointikeinot on käytössä. Suomesta katsottuna osa näistä markkinointitempauksista ovat aikamoisia retro-kreauksia.

Esimerkiksi parturi-kampaamoiden kadunvarsimainoksia koristaa huonolaatuiset kuvat Beyoncesta, Alicia Keysistä, joskus myös Michael Jacksonista (tietävätköhän heidän agenttinsa tästä?). Tuo ensimmäisenä tässä kirjoituksessa näkemänne kuva on paikallisen kuntosalin mainos.

Paikallisen pankin slogan on ‘With lots of possibilities to send from money from abroad‘. Mainosmiehet ovat saaneet tuosta muhkean tilin, on se sen verran kova slogan.

Yksi yrittäjä koputti tällä viikolla työhuoneeni oveen ja antoi käyntikorttinsa. I’m sorry, who are you, kysyin häneltä. Oh yes yes, I am giving you my business card, we sell forest seedlings. Call if need. Who are you?

Tyyppi siis kävi kai rakennuksia ja toimistoja läpi tietämättä kelle jakeli käyntikorttejaan. Sinäänsä tosi hyvä suoramarkkinointi-idea, koska nyt jos tarvitsen projektissa metsätaimia, tiedän kenelle ensimmäisenä soitan.

Nyt ajattelin kertoa teille muutamasta yrittäjästä, jotka ovat inspiroineet minua täällä ollessa.

Tiedättekö sellaiset tyypit, jotka muuttavat koko huoneen tunnelman kun astelevat huoneeseen? Joilla on sellainen luontainen karisma ja joista huokuu kokemus ja viisaus mutta ei kuitenkaan ylimielisyys.

Tällainen henkilö on Mitslal Kifleyesus-Matschie. Hän on Ecopia-yrityksen perustaja. Ecopia valmistaa luonnonkosmetiikkaa ja erilaisia luomuhilloja- ja säilykkeitä. Ennen firman perustamista Mitslal on muun muassa väitellyt tohtoriksi ja tehnyt YK:lla töitä.

Ecopian bisnesidean ytimessä on tehdä yhteistyötä etiopialaisten pienviljelijöiden kanssa ja parantaa heidän elinolojaan ja ansaintamahdollisuuksia. Mistlalin syvähaastattelu löytyy Humans Project-sivustolta täältä .

Mitslal.
Mitslal.

Sitten on Sara Ethiopia-vaatemerkin perustaja Sara Alay. Sara on aloitteleva yrittäjä, josta kuullaan vielä. Sara Ethiopian tuotevalikoimaan kuuluu mekot, tunikat ja paidat. Kaikki vaatteet valmistetaan paikallisista materiaaleista paikallisia ihmisiä työllistäen.

Bisnesidea on oivallinen, koska suurin osa täällä myytävistä vaatteista on huonolaatuisia polyesterivaatteita.

Perinteisiä habesha-mekkoja löytyy paikallisilta toreilta, mutta muotia seuraavat innostuvat varmasti Sara Ethiopian perinteitä kunnioittavista mutta uudenlaisista mekoista.

Katsokaa nyt itsekin, ovathan nämä nättejä! Ovat malliltaan väljiä mutta toimii hyvin työmekkona jos laittaa esimerkiksi vyön vähän kaventamaan. Alusmekko on pakollinen.

Sara Ethiopia-vaatemerkin tuotevalikoimaa. Kuva lainattu: https://www.facebook.com/Saraethiopiadress
Sara Ethiopia-vaatemerkin tuotevalikoimaa. Kuva lainattu: https://www.facebook.com/Saraethiopiadress

 

 

 

Pienenä sivuhuomautuksena, että omien H&M/Gina Tricot-jämätuotteiden lähettäminen keräyspisteiden kautta Afrikkaan ei välttämättä ole pelkästään hyvä juttu, vaan voi pahimmillaan heikentää paikallisten tekstiilitoimijoiden ja vaatevalmistajien, kuten Sara Ethiopian, elinkeinon säilymistä. Lue aiheesta lisää täällä.

Seuraava looginen askel Sara Ethiopialla olisi ehdottomasti nettikaupan avaaminen. Tällä hetkellä niitä myydään vain tiettyinä viikon päivinä tai kuukausina yhdessä Addis Abeban kahvilassa. Tuotteille olisi varmasti kysyntää myös Etiopian ulkopuolella.

Minun Sara Ethiopia-mekkoni. Kuva: Atte Penttilä

Viimeiseksi kerron soleRebels-kenkämerkistä. Firman on perustanut etiopialainen Bethlehem Tilahun Alemu. 

soleRebels on omassa luokassaan brändin luomisessa ja näitä kenkiä voi jo ostaa Barcelonastakin.

Tai katsokaa vaikkapa twitterissä tai instagrammissa hashtag #solerebels.

Kengät tehdään paikallisista materiaaleista täällä Etiopiassa paikallisia ihmisiä työllistäen. Yrityksen asiakaspalvelu on huikean hyvää, suorastaan esimerkillisen hyvää.

Jos ostamasi kengät jostain syystä menevät rikki, sinulle lähetetään muutaman viikon sisään postitse uudet kengät. Jos lähetät itsestäsi asiakaspalveluun kuvan soleRebels-kenkiesi kanssa, saat ilmaisen soleREbels t-paidan.

Kenkiä myydään Addis Abeban lippulaivamyymälässä, mutta tilauksen voi tehdä soleRebels-nettisivuilla minne tahansa maailmaan. Jokainen kenkä valmistetaan yksilöllisesti mittojen mukaan.

soleRebels-kenkämallina toimii tässä Atte.
soleRebels-kenkämallina toimii tässä Atte ‘rusketun nopeasti’ Penttilä.

Sen lisäksi että nämä kolme yrittäjää ovat upeita naisia, heitä kaikkia yhdistää yhteiskunnallinen yrittäjyys.

Kaikki kolme pitävät yrittäjyydessään tärkeänä sosiaalista vastuuta: paikallisten ihmisten työllistämistä, paikallisia hyötyjä ja ihmisarvoisen palkan maksamista.

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Etiopiassa on minusta aika kiehtova aihe.

Kuinka hienoa on, että maassa, joka on vasta kehittymisasteella, nämä esilleni nostamat yrittäjät pitävät työssään esillä sosiaalista vastuuta? Eikä niin, että ensin päästään kiinni talouskasvuun hinnalla millä hyvänsä ja yritysvastuu tulee sitten, kun ollaan saavutettu tietty taloudellinen taso.

Näitä yrittäjiä käsittääkseni yhdistää myös se, että heillä on ollut mahdollisuus koulutukseen ja matkusteluun ja ideoiden hakemiseen muualta maailmassa.

Yrittäjyys toivottavasti tulee olemaan varteenotettava vaihtoehto monelle muullekin etiopialaiselle, myös sellaisille, joilla ei ole koulutusta tai ulkomailla matkustelun kokemusta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi olemassaolevia ja toimivia rahoituspalveluita molemmille sukupuolille.

Kaikenlaiselle yrittäjyydelle olisi tilaa ja potentiaalia. Esimerkiksi Ecopia joutuu ostamaan kosmetiikkaansa ja tomaattikastikkeitaan varten tarvittavat muovi- ja lasipurkit ulkomailta, koska niitä ei valmisteta täällä ollenkaan.

Forbes julkaisi hiljattain listan Afrikan mantereen 30 lupaavimmasta yrittäjästä.

Listalle mahtui yksi etiopialainen –  etiopialaisia mausteseoksia vientiin valmistava Feed Green Ethiopia Exports.

Veikkaanpa, että viiden vuoden sisään tuolla listalla on ainakin kymmenen etiopialaista nimeä.

Mitslal, Sara ja Bethelem näyttävät hyvää esimerkkiä.

3 thoughts on “(Nais)yrittäjyyttä Etiopiassa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s