Home is where the mango is eli mikä täällä on samanlailla ja mikä on toisin

Jos joku olisi sanonut minulle viime vuoden alussa, että vuoden päästä asut Bahir Dar-nimisessä kaupungissa, pienessä vihreässä rapatussa kivitalossa, jonka pihalla kasvaa kahvipensas, appelsiinipuu ja mangopuu, en olisi välttämättä uskonut.

Note to self: älä suunnittele elämää liian pitkälle eteenpäin, koska et kuitenkaan tiedä tarkalleen mitä kaikkea tulee tapahtumaan, elämä on yksi black swan.

Kohta tulee  viisi kuukautta täyteen tässä maassa ja on aika tehdä pieni puolivuotiskatsaus. Perehdytään tällä kertaa ilmiöihin, kotoisiin ja vähemmän kotoisiin.

Ilmiöitä, jotka löytää sekä Etiopiasta että Suomesta

Nykynuorison haukkuminen

Tämä universaali ilmiö pätee myös Afrikan mantereen vanhimmassa valtiossa. Ennen oli paremmin, kyllä oltiin kohteliaampia ja hyväkäytöksisempiä, nykynuoriso on niin laiskaa. Eikä muuten edes kunnioita etiopialaisia paastoperinteitä! Tai anna lapsilleen merkityksellisiä nimiä. Nykynuoriso on holtitonta. Hyhhyh.

Californication

Muistan joskus Suomessa ajatelleeni, miten tekopyhää on uutisoida pelkästään länsimaiden tapahtumista ja jättää pimentoon esimerkiksi joka päivä Afrikan mantereella tapahtuvat kurjuudet. Tällainen kritiikki virisi esimerkiksi WTC-iskujen aikaan. Mutta Amerikka on Amerikka myös Etiopiassa. Kerran meni paikallisten työkavereideni kanssa paikasta A paikkaan B ja autossa he alkoivat suureen ääneen keskustella New Yorkissa tapahtuneesta ammuskelusta, jossa oli kuollut neljä ihmistä. What? A shooting? In New York?! Really? That’s terrible. Siis ammuskelu. New Yorkissa. Onko se tärkein uutinen, tässä maassa? Eli ei ole niin, että vain meillä painotetaan länsimaiden uutisia. Amerikan vetovoiman huomaa myös siinä, kun tasaisin väliajoin joku onnekas etiopialainen on voittanut viisumin green card-arvonnassa, pitää läksiäisbileet ja lähtee Yhdysvaltoihin tavoittelemaan unelmaansa.

Mistä sä tuut, landespede?

Luulisi, että Etiopiassa, jossa suurin osa maan taloudesta on riippuvainen maataloudesta,osattaisiin arvostaa ruuan alkuperää, ruuantuotantoa ja ruuan tuottajia. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Landepaukut ja landespedet ne ovat täälläkin puheissa tuttu ilmiö. Maaseudun tyypit ‘ajavat autoa kuin eläimet’ ja ‘ovat likaisen värisiä’ (nämä ovat sitaatteja paikallisten suusta). Kävelevätpä viljelijät myös ilman kenkiä, sitä moni pitää kehittymättömyyden merkkinä. Mahdollisuudet ovat kaupungissa – maaseudulle jäädään pakosta.

Keikkapaikkojen häiriköitsijät

Tiedättekö ne keikkapaikkojen tyypit, joilla on muutaman (kymmenen) bissen jälkeen pakottava tarve päästä lavalle artistia halailemaan? No, se ei ole vain suomalainen ilmiö. Myös Etiopiasta löytyy nämä raskaat, muusikoiden rakastamat yleisön arkkityypit. Täällä lavalla tulo on sallittua, jos sen tekee seuraavaa kaavaa noudattaen: osoitat artistille kunnioitusta antamalla hänelle pienen rahasumman. Tämä tapahtuu kiinnittämällä seteli artistin hikiseen otsaan ja joraamalla yhdessä artistin kanssa noin 15-30 sekunnin ajan. Tällainen rituaali noudattaa kulttuurisesti hyväksyttyä kaavaa. Sitten on kuitenkin ne raskaat, känniset tyypit, jotka ilmestyvät lavalle eivätkä suostu lähtemään. Artistin hymy on kohteliaan kiusaantunut ja kaikilla yleisössäkin on kiusaantunut olo.

Kuva: Atte Penttilä
Kuva: Atte Penttilä

llmiöitä, jotka löytää vain Etiopiasta

Kesken jääneet rakennustyömaat

Silmä on jo viiden kuukauden jälkeen tottunut näihin haamuraksoihin, mutta alussa ne pistivät silmään ihan eri tavalla. Kaikkialla Bahir Darissa rakennetaan, koko ajan (mukaan lukien kohta tänne valmistuvaa jalkapallostadionia, joka on yksi koko mantereen isoimmista), mutta osa työmaista on hylättyjä autiomaita. Ehkä rahat ovat loppuneet kesken, sijoittaja lähtenyt lätkimään tai lupa-asiat eivät ole olleet kunnossa.

Hautajaissympatia ja yhdessä sureminen

En muista Suomessa työpaikoiltani kovin montaa kertaa, jolloin olisin ollut tietoinen kollegan vanhemman tai muun läheisen kuolemasta. Meillä ei ole tapana puhua tällaisista, ja surun hetkellä annetaan toisen olla rauhassa. Muistan ala-asteelta, kun luokkatoverin isä kuoli, ja opettajat opastivat meille kolmasluokkalaisille, että älkää sitten vain kysykö mitään, älkää sanoko mitään hänen isäänsä liittyen, ikinä! Etiopiassa kuolemaa surraan yhdessä, myös työkavereiden kesken. Yhden kollegani naapuri kuoli bussionnettomuudessa; muutama kollegani lähti surunvalitteluseremoniaan mukaan. Muutama kuukausi sitten projektimme työntekijän setä kuoli. Tällöin toimistossa kiersi kolehti hautajaiskuluja varten, ja oli itsestäänselvää, että kaikki osallistuvat mutamalla kympillä.

Jumppasalin ikkunasta näkyy virtahepo

Tähän nyt ei vaan voi tottua – paikallisen jumppasalin ikkunasta näkyy valtavia kitojaan availevat virtahevot. How about that!

Pikkulasten käsien suutelu

Kun etiopialaiset tapaavat pieniä lapsia, heillä on tapana tervehtiä lapsia niin, että he tarttuvat hellästi lapsen molempiin käsiin ja suutelevat niitä.

Starbacks

Etiopiasta ei löydä Starbucksia, McDonaldsia tai Pizza Hutia. Mutta Bahir Darissapa on Starbacks.

Kuva: Atte Penttilä
Kuva: Atte Penttilä

Ilmiöitä, joita ei löydä Etiopiasta (vielä), mutta jotka ovat niin tuttuja Suomesta 

Mahtavat kirjastot

Kaipaan Suomesta kirjastoja! Bahir Darissa on pienen pieni paikallinen kirjasto, mutta nostan hattua Suomen kirjastolaitokselle, joka haalii myös vieraskielistä kirjallisuutta. Kirjasto on minulle pyhä paikka, jossa tieto ja sivistys ovat kaikkien saatavilla. Kaikilla maailmassa pitäisi olla pääsy kirjastoon!

Lastenvaunut

Luin täällä suomalaista naistenlehteä ja sen sivuilta löytyvää lastenvaunuvertailua. Nämä vaunut mahtuvat kapeaan tilaan, mutta toisaalta noissa on isompi kori…mutta noissa on muodikkaampi väri ja noista löytyy villalla päällystetyt, sisäänrakennetut hanskat vaunujen työntäjälle, lehdessä vertailtiin. Ymmärrän, että voimme Skandinaviassa perustella jämäköiden vaunujen tarpeen lumisten olojen vuoksi, mutta ehkä tuo kilpavarustelu lähtee joskus hieman käsistä? Etiopiassa lastenvaunut puuttuvat katukuvasta kokonaan. Lapset kannetaan useimmiten äidin selässä huiviin kääräistynä. Ja heti kun lapsi osaa kävellä itse, hän myös kävelee, piste.

Koiranulkoiluttajat

Koirat ulkoiluttavat Bahir Darissa itseään. Koiranulkoiluttajat ovat hyvin, hyvin harvinainen näky. Inhottava ilmiö on sitten koirien heittäminen kivillä ja mulkaisen kyllä aina pahasti, kun näen, että joku tekee niin. Useimmiten koirat hengaavat porukoissa, koska ovat varmaan todenneet ryhmässä pysymisen parhaaksi selviytymisstrategiaksi hyeenojen, ihmisten ja kivien ahdistelemana. Koirajengit kulkevat liikenteen seassa sulassa sovussa autojen, rekkojen ja aasien kanssa. Kaupasta tai marketilta ei löydy koiranruokaosastoa eikä näy myöskään kaduilla koirien hammaskiveä poistavien purutikkujen mainoksia.

Ostoskeskukset ja shoppailu

Länsimaassa kasvaneelle naiselle tämä on ehkä suurin yksittäinen muutos päivittäisessä elämässä. En voi kuluttaa täällä rahaani mihinkään! Voin kyllä käydä ulkona syömässä, mutta sen lisäksi rahaa kuluu lähinnä ruokaan ja pakollisiin menoihin. Bahir Darissa ei ole ostoskeskuksia, ja ruokakauppojakin on koko kaupungissa vain kolme kappaletta. Nekin ovat kaikki Suomen pienimpiä Siwoja pienempiä. Jos oikein hullutellaan, voin ostaa tuontituotteita eli vihreitä oliiveja ja Snickersin. Voitte myös arvata, miten tuo kuluttamisen häviäminen elämästä vaikuttaa ihmiseen. Järkyttäviä muutoksia: luen, kirjoitan, liikun, kokkailen ja hengailen nykyään enemmän. Tämä on erittäin huolestuttava kehityskulku, ja toivonkin, että tänne pian rakennetaan ostoskeskuksia niin pääsen ostelemaan itseni onnelliseksi 😉

Kuva: Atte Penttilä
Kuva: Atte Penttilä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s